Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Dubsi ja Nessa                                  Sivun otsikot ovat linkkejä kuviin ja videoihin photobucketissa

Dubsi ja Nessa rakastuivat ja solmivat keskenään liiton maaliskuussa 2009. Molemmille liitto on ensimmäinen. Liitosta toivotaan syntyvän pentuja, jotka syntyisivät toukokuun lopulla.


Lomalla saaressa 2006                    

Dubsin ensimmäinen saarivierailu. Saari sijaitsee lähellä Uuttakaupunkia, noin 10 min. venematkan päässä mantereelta. Saarella Dubsilla on mahdollisuus nauttia vapaudesta ja kyllä se nauttiikin.

Saaressa elokuussa 2007

Dubsi vietti saarielämää touhukkaasti lomaillen.

Marraskuun kalastusmatka saareen

Dubsi pääsi naisten kalareissulle. Marraskuu hemmoitteli kaksi ensimmäistä kalastuspäivää aurinkoisella ilmalla, mutta sitten alkoi myrsky, mikä nosti meriveden pintaa niin paljon, että pikku saari muuttui pikkuruiseksi saareksi.


Koiranäyttely

Dubsin ensiesiintyminen koiranäyttelyssä tapahtui 17.6.2007 Hämeenlinnassa. Tuomarina oli Marja Salminen Suomesta. Dubsin esitti kasvattaja Terhi.

Laatuarvostelu: Kauniisti rakentunut, vielä keskeneräinen uros. Hyvä pään pituus, kuono-osan tulisi olla vahvempi. Purenta ja hampaat OK. Hyvä kaula, eturinta ja rintakehä. Hyvin kulmautunut sekä edestä, että takaa. Selkälinja vielä kaareva, eteenkin liikkeessä. Karvapeite liian lyhyt, oikea laatu. Sujuvat liikkeet.

Tulos: JUK1, EH


Ensilumi Sallassa lokakuussa 2008

Dubsin toinen matka Sallaan tapahtui loka-marraskuun vaihteessa 2008. Loma piti sisällään patikointia ja poroihin tutustumista oikein olan takaa.

Ensilumi Sallassa lokakuussa 2006

Dubsin ensimmäinen matka Sallaan tapahtui lokakuussa 2006. Matkustimme junalla Turusta Rovaniemelle makuuvaunussa mennen tulleen. Dubsilla oli oma lemmikkieläinmatkalippu, jonka konduktööri kävi leimaamassa Dubsin tehdessä häneen uteliaana tuttavuutta. Pikkumäykyn pidätyskyky löi oman ennätyksensä; Turun rautatieaseman merkkausten jälkeen pikkumäykky suostui pissaamaan vasta Rovaniemen asemalla, kun odotimme auton purkamista junasta.


Dubsin lumirieha, video

Salon seudulla satoi 23. marraskuuta paksu lumikerros. Seuraavana päivänä Dubsi pääsi nauttimaan lumesta koirakerho Tassut harjoituskentälle. Jo oli pojalla vipinää kintuissaan :)

                                                        Sivun otsikot ovat linkkejä kuviin ja videoihin photobucketissa


© Kuvien ja tekstin kopiointi ilman lupaa on kielletty. All Rights Reserved. ©                      dubsi(at)luukku.com


©2017 Dubsi - suntuubi.com