Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tarinoita Dubsin elämästä  

 

 

Seurapiirirakko   

Ensimmäisen junamatkan Rovaniemelle Dubsi teki viiden kuukauden ikäisenä makuuvaunussa yhdessä meidän kanssamme. Satu oli saattamassa Turun asemalla ja pissatti Dubsia sillä aikaa, kun me laitoimme auton junaan. Turun Asemapuistossa Dubsi merkkasi yhden puun juuren, mutta muu odotusaika ennen junaan pääsyä kului, kun ihmeteltiin ympärillä pyörivää ihmismassaa. Makuuvaunussa oli kaikkea mielenkiintoista tutkittavaa ja nopeasti matka kului Tampereelle asti. Siellä juna seisoi pari kolme tuntia, joten oli hyvä aika käydä pissattamassa Dubsia ennen pitkää matkaa kohti Rovaniemeä. Kiersimme asemalaituria, haistelua ja ihmettelyä, ei pissaa. Kiersimme aseman edustaa, kiersimme aseman puistoa, kiersimme korttelia, haistelua ja ihmettelyä, mutta ei yhtään aikomustakaan pissata. Uudelleen puistokierros ja taas uudelleen puistokierros välillä pissattajilla tankkaus puiston grillillä, mutta Dubsi ei vaan pissaa. Kaikki ympärillä oli niin mielenkiintoista, valot, äänet, hajut. Saimme palata takaisin junaan ilman ainoatakaan pissausta. Junassa levitimme lattialle sanomalehtiä, yö kului, tuli aamu ja juna saapui Rovaniemelle, jossa me saimme kerätä käyttämättömät sanomalehdet roskiin. Rovaniemen aseman puistossa Dubsi viimein pissasi ja pissasi ja pissasi. Näki helpottuneen ilmeen mäykyn naamalla, kun sai tyhjentää rakkonsa pidätettyään yli 14 tuntia putkeen! Siis varsinainen seurapiirirakko! Takaisintulomatkalla makuuvaunussa sanomalehdet sitten kelpasivatkin jo pissapaikaksi ja konduktöörille Dubsi ilmoitti jo, että tämä on meidän vaunumme.  

         

 

Piiloleikki   

Joulusiivous on meillä varsinaista hässäkkää, joskus on pesty jopa kiukaan kivet jouluksi.:) Markun oli määrä siivota keittiön kaapit, laatikoista leivänmurenat pois. Tehokkaana miehenä hän teki monta asiaa yhtä aikaa, kunnes huomasi, ettei Dubsi ollut pyörinyt jaloissa vähään aikaan. Missä koira on? Ei ollut nukkumassa, ei ollut saunassa, ei vessassa, ei takkahuoneessa. Olisiko päässyt ulos roskien viennin yhteydessä? Huhuilua, kutsumista, talonkiertoa ulkoa ja sisältä… ei mitään vastausta, ei pihahdustakaan. Missä se koira voi olla? Kurkistellaan sängynaluset ja nostellaan petivaatteita… ei koiraa. Iski paniikki, missä KOIRA on? Astianpesukone on päällä, ei kai se vaan ole mennyt kaikessa hässäkässä koneeseen, APUA! Kone seis… ei ollut koiraa koneessa, HUH. Mietitään nyt, mitä kaikkea on tehty. Kaapit on pesty… koiraa ei ollut kaapeissa, matot on viety ulos… koira ei ollut tiettävästi ulkona, laatikot on puhdistettu ja otettu pois kaapista… HAH, haaa siellä se Dubsi oli. Mennyt tutkimaan kaapin sokkelia sisäpuolelta, kun laatikot olivat pois kaapin sisältä. Musta koira jäi sokkelin ja laatikon väliin, kun Markku touhusi joulusiivoa ja laittoi puhdistamansa laatikot takaisin kaappiin. Kaiken huutelumme ja hakemisemme aikana Dubsi ei hiiskahtanut äännähdystäkään. Oli keksinyt oivan piilopaikan, eikä halunnut paljastaa itseään. :)

                                               

Orava suussa 

Olin Dubsin kanssa iltayölenkillä. Kiersimme korttelin ja tulimme hämärässä kotiin päin. Pihatiellä näin Dubsin löytäneen ojanpenkalta jotain suuhunsa.  Pikkuäijä kantoi sitä niin tomerana suussaan. Irti käsky ei toiminut yhtään. Annoin pojan kantaa saaliinsa lähemmäs ulko-ovea, jossa pihalampun valossa näin paremmin, mitä suussa oli. Paljon harmahtavaa karvaa… se ei siis ollut lapanen. Irti käskyllä ei vieläkään mitään tehoa, oli kuin hampaat olisivat lukossa.. Tätä en luovuta! Lapaset olivat jääneet sisälle ja minä olin paljain käsin. Siinä meni minulle luu kurkkuun… En kyllä paljain käsin irrota mitään raatoa Dubsin suusta! Samalla välähti mieleeni, mitä tehdään, jos lapsella menee jotain kurkkuun, joten siitä vaan koiran takajaloista kiinni, roikotusta alaspäin ja ravistelua. Sieltä se oravan raato tipahti. HUH! 

                                                                                        

Dubsi jänis 

Syksyllä Markku ja Dubsi olivat kahdestaan jänismetsällä. Dubsi ajoi ja haukku kuului, Markku söi eväitään ja istuskeli reppujakkaralla. Aikansa istuttuaan ja eväiden loputtua odottavan metsästäjän aika kävi pitkäksi. Haukkua ei ollut kuulunut vähään aikaan ja Markku pitkästyi ja lähti pois passipaikastaan ajatuksena ottaa Dubsi kiinni ja lähteä kotiin. Metsäautotietä talsiessaan ja kutsupilliä Dubsille puhaltaessaan hän näki ”Dubsin” tulevan kaukaa tien päästä. Lisää vihellyksiä ja huutoa; ”Dubsi tänne, tänne!” ja taas vihellyksiä. ”Dubsi” pinkoi tietä pitkin kohti Markkua, kunnes yhtäkkiä loikkasi tien sivuun! Humps, ei se ollutkaan Dubsi vaan jänis. Tottelevainen otus, kun tulee pillillä metsästäjää vastaan ja tulihan se Dubsikin sieltä jonkun ajan päästä jäniksen jälkiä seuraten. 
                                                                                                                     

Lämpöä

Olin syksyllä Dubsin kanssa Seinäjoella. Olin hankkinut uuden auton vähän aiemmin ja sen nippelit ja nappelit olivat vähän hakusessa. Kotiinlähtöpäivänä jätin Dubsin vapaana autoon odottamaan ja kävin vähän shoppailemassa. Dubsi nukkui kiltisti autossa ja lähdimme ajamaan iltapäivällä kohti Saloa. Matkalla tuskailin hikipuuskien kanssa ja vääntelin automaatti-ilmastointia päälle ja pois. Tuskaili, että Voi tätä naisen elämää!  Pääsimme Seinäjoelta Vammalaan asti, ennen kuin hämärä tavoitti matkalaiset ja aloin kaivata mistä nappulasta saan laitettua pitkät valot päälle. Aikani pähkäiltyä silmäni sattuivat penkin lämmittäjien valoihin. Siinä ne paloivat keltaisina. Jo löytyi selitys hikipuuskille. Dubsi oli vähän tutustunut uuteen autoon ennen nukahtamistaan odottaessaan minua ja painanut tassuillaan lämmittimet päälle. Minä sitten ajaa köryyttelin Seinäjoelta Vammalaan penkinlämmittäjän pitäessä tasaista tulta pyllyn alla. Se niistä hikipuuskista!

                                                                                                                                      

 

Nallukka

Dubsilla on muutama lempilelu. Niistä yksi tärkeimmistä on nallukka, jonka Dubsi sai täytettyään 8 viikkoa. Nallukalla alkaa olemaan ikää siis jo yli kaksi vuotta ja yhä vielä se on mukana leikeissä. Väri on muuttunut ahkerassa käytössä valkoisesta vaalean ruskeaksi ja kaulaa on pitänyt parsia muutaman kerran, mutta yhä vielä nallukka on "hengissä". Tämä on Dubsia; mitään pikkuäijä ei ole koskaan tuhonnut... ei kenkiä, ei johtoja, ei lelujaan. Retuutetaan ja ravistellaan, mutta ei rikota :)

Dubsi ja nallukka heinäkuussa 2006

 

  

Dubsi ja sama rakas nallukka syyskuussa 2008


 

 

 


©2017 Dubsi - suntuubi.com