Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
31123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
2829301234

Subscribe RSS

 Kuulumisia
24.09.2009 23:38 | Raija

 

Dubsi kävi tänään eläinlääkärissä Turussa. Siellä tehtiin virallinen silmätarkastus, sillä edellisestä on jo ehtinyt kulua lähes 2 vuotta. Eläinlääkäri totesi silmien olevan ihan terveet, samoin kuin koko mäyräkoira. Saimme samalla terveystodistuksen vakuutusyhtiölle toimitettavaksi. Otin Dubsille sairasvakuutuksen viime vuonna ennen Unkarin näyttelymatkaamme ja silloin Tapiola poissulki hengitystieinfektiot, koska Dubsi oli sairastanut edellisenä vuotena Seinäjoen näyttelyn jälkeen kennelyskän. Nyt mitään hengitysinfektioita ei ole ollut pariin vuoteen, joten vakuutuksen pitäisi kattaa kaikki sairastumiset.

Markku lähti maanantaina Sallaan linnustamaan. Olivat tänään sentään nähneet metsäkanalintuja, mutta eivät olleet saaneet saalista.


Salla, Kallunki elokuu 2009

Minä myin asuntoni eilen ja sen pitää olla tyhjänä marraskuun loppupuolella. Olen nyt pakkaillut tavaroita kasseihin ja pusseihin ja rahdannut niitä samalla jo ulos. Dubsi on seurannut puuhasteluani. Pentuna opetin Dubsille, että sen pitää odottaa eteisessä, kunnes minä olin mennyt ensin ulos ovesta ja vasta saatuaan luvan se sai tulla ulos. Vähitellen opitusta on vähän lipsuttu ja lähdetty ulos yhtä aikaa. Nyt, kun minulla on ollut kädet täynnä kasseja ulos mennessämme, niin Dubsi on oma-aloitteisesti jäänyt odottamaan eteiseen minun ulosmenemistä ja tullut perässä vasta, kun olen sanonut: ”Dubsi saa tulla.” Pikkuäijä on ilmeisesti tuumannut, että kun tuo mamma rahtaa puolitaloa kerralla mukaan ulos, niin on viisainta olla pois jaloista.

Viime sunnuntaiaamuna Dubsin touhut taas hymyilyttivät:
Herättyämme lauantaina kolmelta yöllä ehtiäksemme Ypäjälle MÄAJ kokeeseen, niin sunnuntaina herätys oli vähän myöhemmin, kello viisi. Ennen töihin lähtöäni Dubsi piti pissattaa. Laitoin sille eteisessä valjaat ylle ja ennen kuin olin saanut itselleni takin päälle, niin pikkuäijä oli hipsinyt takaisin sänkyynsä vielä pikkutirsoille.” minä torkun ihan pikkaisen vielä”. Aamu-uninen mäyräkoiramme.

Ensi lauantaina on vuorossa piirimestaruus MÄAJ koe Kustavissa. Olen sopinut palkintotuomari Juha Rannikon kanssa tapaamisen moottoritien varteen klo 3.30, joten herätyskello pitänee laittaa soimaan klo 2.30… huokaus. On siinä tekemistä aamu-unisille Dubsille ja Raija mammalle.

Perjantaina on viimeinen kerta arkitottelevaisuuskoulutusta. Olemme treenanneet ohittamista ja toisten koirien tervehtimistä vain minun luvallani. Tällä hetkellä siihen on tullut pikku vaikeuksia. Ennen tottis koulutusta ohitukset sujuivat ilman haukkumista, vähän vaanien, mutta kutakuinkin rauhallisesti. Uusilla opeilla minun pitäisi saada Dubsiin kontakti toisen koirakon lähestyessä ja osoittaa sille olemuksellani, ettemme ole halukkaita tutustumaan ko vastaantulijaan. Hmm, Dubsi on sisäistänyt nyt uudet opit siten, että kontaktista ei ole tietoakaan, lähestyminen tapahtuu patsastellen ylväänä häntä kaarella selän päällä katse valppaana kohti vastaantulijaa. Yrittäessäni vetää Dubsin taakseni ja lähestyessäni ennen sitä vastaantulevaa koirakkoa, niin Dubsi aloittaa sen päiväsen murinan takanani, että siitä on oksat pois. Nyt tuntuu, kuin olisimme menneet ojasta allikkoon tässä ohitustreenissä, mutta ehkä se ajan kanssa alkaa sujua


 - Raija
1. 2. 3. 4. 5.




Kommentti

                       
Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Yksityinen 
Roskapostisuojaus: Paljonko on kuusi plus kuusi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




©2019 Dubsi - suntuubi.com